Moderni shag
Pitkä tasamittaisten hiusten kausi on ohi. Tällä hetkellä todella in ovat sekä todella voimakkaasti kerrostetut hiukset että maltillisemmat ja huomaamattomammat kerrostukset. Kevyt kerrostus sopii hennommillekin hiuksille ja kerrostuksella saadaan aikaan ihanasti volyymiä ja liikkuvuutta. Paksuissa ja erityisesti kiharoissa hiuksissa kerrostuksella saadaan aikaan keveyttä ja kiharat pääsevät oikeuksiinsa. Hyvin leikatut hiukset imartelee kasvoja. Kannattaakin ideoida ja miettiä kampaajan kanssa minkälainen malli olisi paras juuri sinulle.
Siinä missä viime vuonna ei voinut välttyä kuulemasta “curly girl-metodista” niin tänä vuonna “moderni shag” on ollut varmasti yhtä trendikäs. Kyseessä ei kuitenkaan ole yhtä suurta sitoutumista ja vaivannäköä vaativa trendi. Voimakas kerrostus, otsahiukset ja kiharapehkoviimeistely ja siinä on tämän hetken ykköstrendi.
Inspiraatiota seuraavaan hiusmalliin voi hakea niin 70-luvun Charlien enkeleiden tai Abban laulajien hiuksista, kuin ysärillä villinneestä “Rachel-tukastakin”.
The French girl bob
Polkkahiukset ovat aina tyylikkäät ja me ainakin äänestämme etteivät ne poistu kokonaan muodista ikinä. Tämän hetken kuumin polkkamalli on “the french bob”, joka on leukalinjan yläpuolelle ulottuva lyhyt polkka yhdistettynä otsahiuksiin, tai pehmeämpänä versiona leukalinjainen polkka.
Polkkahiuksissa tasamittainen leikkaus on todella freesi. Hieman eteenpäin pitenevät, kevennetyt polkat ovat yhä hyvin imartelevat kantajallaan, mutta “blunt cut” näkyy vahvasti tämän vuoden trendissä.
Otsis
Otsahiukset palaavat muotiin joka syksy! Siksi otsahiukset ovatkin tällä hetkellä todella pop ja variaatioita löytyy niin valtavasti, että jokaiselle löytyy varmasti jotain. Trendikkäimmät otsahiukset tällä hetkellä on hyvin lyhyt mikro-otsis ja myös vastakohta pitkä “verho-otsis”. On valintasi sitten superlyhyt otsis, pitkä tarvittaessa muiden hiuksen joukkoon kammattava verho-otsis tai jotain siltä väliltä, muista ottaa huomioon mitä pyörteitä hiuksistasi löytyy. Emme halua, että lopputuloksena on “Sekaisin Marista”-tyyli kun mielessä on ollut Amelien todella söpö ja tyylikäs otsatukka tai Brigitte Bardotin ihana verho-otsis.
Minkälainen otsis minulle sopii parhaiten?
Sydämenmallisille kasvoille lyhyt ja rikottu otsis toimii kauniisti.
Pyöreille kasvoille kannattaa suosia sivuun kammattua tai viistoon leikattua otsatukkaa
Pitkänmallisille kasvoille tai korkealle otsalle sopii pitkä suora otsis
Verho-otsis sopii kaiken muotoisille kasvoille.
Warm tones
Syksyt ja talvi ovat kuparisten ja täyteläisempien värien aikaa. Kesän superblondit vaihtuvat pehmeämpiin ja lämpimämpiin sävyihin. Tänä syksynä ja talvena lämpimät värit ovat suositumpia kuin koskaan. Tällä hetkellä jopa kastanja ja mahonki ovat haluttuja sävyjä, vaikka pitkään olivatkin monien inhokkeja.
Vaaleissa hiuksissa pehmeys ja lämpöisyys myös näkyy vahvasti. Kultaan taittavat hiukset ovat todella ylelliset ja kauniit juuri nyt.
Highlights, babylights, face frame..
Babylights-raidoitus on hyvin ohutta ns.neulottua raitaa. Babylights-raidat ovat pikkutarkkaa työtä, mutta lopputuloksena saadaan isojakin vaalennuksia halutessaan. Raidoituksessa on aina hyvä ottaa huomioon jakauksen paikka, mihin haluaa eniten vaaleutta sekä miten hiuksia pidetään kiinni, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä juuri sinulle.
Money piece
Tällä hetkellä trendikäs “money piece”, eli kasvoja kehystävät raidat/osio tuo valoa kasvoille ja toteutettuna isommalla kontrastilla ja osioilla saa aikaan hyvin näyttävän ja kontrastisen tyylin. Juuri nyt on hyvä aika repäistä ja värjäyksessä voi hakea villimpiäkin tyylejä, inspiraationa esimerkiksi Vesta, Jannika B tai vaikkapa Billie Eilish. Jos kaipaa hillitympää tyyliä, niin Victoria’s secret mallien hiuksissa on lähes aina hienovaraiset face-framing raidat.
Asusteet
Viime vuonna hiuskorut valtasivat hyllyt – ja hiukset, enemmän on enemmän -tyyliin.
Nyt ihanan freesiltä on näyttänyt erilaiset pannat. Tänä päivänä pantojen suunnittelijat ovat ottaneet huomioon myös mukavuuden, esimerkiksi Cocobella accessoriesin Vivian-pannat ovat pehmeitä ja kevyitä eivätkä ne paina korvien takaa lainkaan. Pantoja löytyy nyt myös jokaisen tyyliin sopivaksi, on kimaltavia, paljettisia, timanttikoristeilla, samettisia, yksivärisiä, muhkeita, litteitä.. You name it.
Hiuskoruissa ja pinneissä minimalistinen tyyli on in. Siinä missä viime vuonna kerralla hiuksiin tuli laittaa 6 näyttävää pinniä, nyt yksi pieni riittää. Scrunchiet eli hiusdonitsit sen sijaan ovat nyt isoja. Myös rusetit ovat muodissa.
Lähde: @cocobellahairaccessories
Kampaukset
Vaivattoman näköiset, rennot kampaukset on todella trendikkäitä. Trendikkäin jakauksen paikka on juuri nyt keskellä ja ponnari tai nuttura sijaitsee alhaalla.
Ps. Miesten hiuksissa niin lyhyet kuin pidemmätkin hiukset ovat muodissa. Modernit 70-luvun pitkät hiukset sekä 90-luvun Kurt Cobain-look miehillä ovat todella trendikkäitä sekä permis, kyllä- permis on muodissa myös miehillä.