Glossing

Glossing

Glossing eli kiiltokäsittely kirkastaa tai syventää hiusten väriä samalla antaen hiuksiisi upean kiillon. Glossingilla voidaan myös taittaa epätoivottuja sävyjä ja ylläpitää sävyä raidoituskertojen välissä. Glossing on kuin hiuksia ehostava filtteri.

Milloin kannattaa valita glossing?

Raidoituskertojen tai värjäysten välissä

Kun raidoitetuissa hiuksissa tyvikasvu ei vielä häiritse ja seuraavaan kampaajakäyntiin on vielä pitkä tovi, glossing päivittää sävyn raikkaaksi ja antaa kauniin kiillon. Glossingilla voidaan taittaa esimerkiksi kellastuneita hiuksia tai vaaleassa pohjassa lisätä esimerkiksi helmiäis vivahdetta. Glossingilla saadaan myös täyteläisyyttä väriin jos raidat ovat haalistuneet liian vaaleiksi tai hiusväri on muuten menettänyt intensiivisyyttään. Etenkin syksyisin hiuksia tummennetaan paljon ja hiukset tarvitsevat toistoja uusien pigmenttien lisäämisen suhteen.

Tapahtumaa varten

Mikä onkaan ihanampaa kuin juuri laitetut hiukset ennen juhlia? Aina jokaista tapahtumaa ennen ei tunnu järkevältä varata kolmen tunnin väri+leikkaus pakettia, mutta 1h-1,5h hemmottelu onkin toinen juttu ja silloin glossing on juuri se mitä tarvitset.

Oman hiusvärin freesaamiseen

Luonnollisen värjäysten oltua jo pidempään muodissa on meillä Tunteessa käytetty monissa eri tilanteissa paljon ilmaisua “ihan kuin oma väri, mutta parempi!”. Sama fiilis voidaan saavuttaa värjäämättömiin hiuksiin glossingilla, joko syventämään tai raikastamaan omaa sävyä tai jopa tasoittamaan hiusten väriä, jos omassa hiusvärissä on isompia sävyeroja.  Glossing on kuin bb- tai cc-voide hiuksille, jos kevyt- ja kestoväri olisi kuin perinteinen meikkivoide.

PS. Tarvitseeko kampaajakäyntiin syyn vai voiko kampaajalle mennä vaikka hiukset olisikin mintissä? Meidän mielestä kaikki ansaitsevat joskus pientä hemmottelua ja mikäpä parempaa hemmottelua kuin hiustenpesu, päähieronta ja että joku muu kuivaa hiukset.


Kuinka saan kirkkaamman väriset hiukset?

Kirkkaamman väriset ja vahvemmat hiukset

Oletko joskus huomannut, että lomaillessasi hiuksesi tuntuvat erilaisilta?  Tai ehkäpä olet muuttanut uuteen asuntoon ja hiukset käyttäytyvätkin ihan eri tavalla.  Millä vedellä peset hiuksesi on yllättävän paljon väliä.  Tiesitkö, että vanhoista putkista saattaa irrota veteen ja hiuksiisi mm. kuparia ja rautaa?  Ongelma ei tosin koske ainoastaan vanhaputkisia taloja, vaan saattaa löytyä myös uudemmista asunnoissa.  Tietyt asuinalueet ovat kampaajien kesken tunnettuja metalliongelmastaan, esimerkkinä Helsingin keskustan alue tai vaikkapa tietyt alueet Espoossa, Järvenpäässä tai Porvoossa.

Metalliset hiukset

Jos sinun hiuksesi vihertävät, pörröittyvät tai haurastuvat enemmän kuin aikaisemmin vaikka hoidat hiuksiasi laadukkailla tuotteilla, viittaisi siihen että hiuksiisi on kertynyt metallia.  Kotonasi ongelman voi myös paljastaa likaiset kaakelit, punertavat tai vihreät rannut kaakeleissa sekä tunkkainen haju vedessä. 

Kampaajalla käydessä varma merkki on jos hiusväri lämpenee tai alkaa “käymään”.  Merkkejä metallikertymästä voi olla myös ettei hiusvärit pysy tai hiukset tuntuvat jatkuvasti likaisilta. Hiusten lisäksi päänahka ja iho voivat oireilla.  Metallinen vesi kuivattaa ja ärsyttää ihoa.  Välillä voi olla vaikea tietää mikä liittyy normaaleihin hiusten ja ihonhoidon haasteisiin ja mikä voisi johtua metalliongelmasta. 

Tärkeää olisi saada metallikertymä hiuksista pois, jotta hiusvärit pysyisivät paremmin, toteutuisivat halutulla tavalla ja varmistaisi, että hiukset eivät katkeile.

Tummat tai punaiset hiukset

Ruskeat hiukset ovat tyypillisesti vähemmän käsitellyt kuin vaaleat, jonka vuoksi metalliongelma ei välttämättä ole yhtä helposti havaittavissa.  Tyypillisesti hiusvärin halutun sävyn saavuttaminen on hankalaa ja sävy haalistuu nopeasti. Värjätyissä ruskeissa tai punaisissa hiuksissa latva todennäköisesti päästää normaalia enemmän väriä.  Oikein metallisessa hiuksissa voimakas takkuuntuminen ja hiusten katkeilu on tyypillistä.

Vaaleat hiukset

Vaaleat hiukset ovat usein moneen kertaan käsiteltyjä ja siksi voikin olla vaikeaa tietää johtuuko kuivuus metallista vai vaalentamisesta.  Jos hiuksia on moneen kertaan raidoitettu tai vaalennettu ja hiukset vain tuntuvat yhä tummilta tai sameilta, on syytä epäillä metalliongelmaa.  Jos hiukset kellastuvat erityisen nopeasti tai voimakkaasti tai sävy taittaa vihreään on todennäköistä, että hiuksissasi on metallia. 

Hiustenhoitotuotteet ja värit ovat tänä päivänä niin kehittyneet, että vaalentaminen ei automaattisesti tarkoita enää, että hiuksista tulisi huonokuntoiset. Meillä on paljon asiakkaita jotka kertovat ettei hiukset aikaisemmin kasvanut millään hartialinjan yli, mutta kun ollaan saatu metalliongelma pois hiukset kasvavat ja vahvistuvat kuukausi kuukaudelta.

Miten pääsen eroon metallista?

Jos edellä mainitut “oireet” kuulostavat tutuilta, ihan ensimmäiseksi, ei mitään paniikkia! On monia keinoja, joilla hiukset saadaan hyvään kuntoon. 

Ennen värjäystä kannattaa ehdottomasti tehdä metallinpoisto.  Tämä voidaan tehdä myös kampaajalla, mutta metallin tehokkaasti poistaa kotioloissa myös Aspirin Zipp.  Niin kauan kuin hiuksissa on metallikertymiä, kannattaa aina ennen värjäystä tehdä metallinpoisto.

Kotiversio metallinpoistosta

1. Kastele hiukset

2. Yhdistä käsissäsi tai kipossa 3-4 pussia Aspirin Zippiä ja syväpuhdistavaa shampoota

3. Hiero päähän samalla tavalla kun normaalistikin levittäisit shampoon

4. Anna vaikuttaa 15-20 minuuttia

5. Huuhtele kunnolla ja pese vielä kerran shampoolla

6. Pyyhekuivaa hiukset ja käytä normaalisti hoitoaine

7. Kuivaa hiukset, tunne kuinka pehmeät hiuksista tuli

Jos hiuksistasi tuli käsittelyn jälkeen pehmeämmät, kiiltävämmät ja kirkkaammat, oli hiuksissasi metallia. Jotta hiuksiisi ei pääsisi uudelleen kertymään metalleja, oikeat tuotteet ja suihkusuodatin ovat parhaat vaihtoehdot.Suihkusuodatin suodattaa vedestä mm. kalkkia, klooria, metalleja, hajuja, rautaa ja ruostetta sekä kuparia. Olemme itse suosineet aqva.fi suihkusuodatinta ja sen toimivuuden olemme itse huomanneet, mutta markkinoilta löytyy varmasti muitakin hyviä.

Meidän suosikit värinsuojatuotteista ovat Living Proof Color Care shampoo ja hoitoaine sekä Wella Invigo Color Brilliance shampoo ja hoitoaine. Edellämainittuja tuotteita käyttämällä voidaan estää epäpuhtauksien kertyminen hiuksiin. Niistä lisää alempana.

Living Proof Color Care

Living Proof Color Care shampoo ja hoitoaine sisältävät Living Proofin uuden, patentoidun molekyylin CPULA:n.  Tämä lukitseva molekyyli muodostaa näkymättömän, täysin painottoman kalvon, joka hylkii vettä.  Positiivisesti varautuneen lukitsevan molekyylin (CPULA) ja negatiivisesti varautuneen hiuksen pinnan välillä on sähköinen puoleensavetävä varaus.  Se auttaa lukitsemaan hiusvärin hiuksen sisään sekä estämään sen haalistumisen.

Lähde: Living Proof / Frameda

Wella Invigo Color Brilliance

Wella Invigo Color Brilliance shampoo ja hoitoaine suojaavat sekä hoitavat värjättyjä hiuksia. Color Brilliance-Blend -yhdiste sisältää tehokkaita ainesosia, jotka pitävät hiusvärin kauniina pitkään. Se ehkäisee hiusten haalistumista ja antaa hiuksille upeaa elinvoimaa. Se sisältää histidiiniä ja E-vitamiinia, jotka osallistuvat hapettumisprosessiin värjäyksen jälkeen. Se hyödyntää Anti-Oxidant Shield Technology -teknologiaa, joka suojaa hiusväriä.  Shampoon pH-tasapainotettu koostumus takaa värin säilymisen pitkään.

Mitä tykkäsitte tästä postauksesta? Kommentoi alle.

 


Mikä on tällä hetkellä hiuksissa muodissa?

Moderni shag

Pitkä tasamittaisten hiusten kausi on ohi. Tällä hetkellä todella in ovat sekä todella voimakkaasti kerrostetut hiukset että maltillisemmat ja huomaamattomammat kerrostukset. Kevyt kerrostus sopii hennommillekin hiuksille ja kerrostuksella saadaan aikaan ihanasti volyymiä ja liikkuvuutta. Paksuissa ja erityisesti kiharoissa hiuksissa kerrostuksella saadaan aikaan keveyttä ja kiharat pääsevät oikeuksiinsa. Hyvin leikatut hiukset imartelee kasvoja. Kannattaakin ideoida ja miettiä kampaajan kanssa minkälainen malli olisi paras juuri sinulle. 

 Siinä missä viime vuonna ei voinut välttyä kuulemasta “curly girl-metodista” niin tänä vuonna “moderni shag” on ollut varmasti yhtä trendikäs. Kyseessä ei kuitenkaan ole yhtä suurta sitoutumista ja vaivannäköä vaativa trendi. Voimakas kerrostus, otsahiukset ja kiharapehkoviimeistely ja siinä on tämän hetken ykköstrendi.

Inspiraatiota seuraavaan hiusmalliin voi hakea niin 70-luvun Charlien enkeleiden tai Abban laulajien hiuksista, kuin ysärillä villinneestä “Rachel-tukastakin”.

The French girl bob

Polkkahiukset ovat aina tyylikkäät ja me ainakin äänestämme etteivät ne poistu kokonaan muodista ikinä.  Tämän hetken kuumin polkkamalli on “the french bob”, joka on leukalinjan yläpuolelle ulottuva lyhyt polkka yhdistettynä otsahiuksiin, tai pehmeämpänä versiona leukalinjainen polkka. 

Polkkahiuksissa tasamittainen leikkaus on todella freesi. Hieman eteenpäin pitenevät, kevennetyt polkat ovat yhä hyvin imartelevat kantajallaan, mutta “blunt cut” näkyy vahvasti tämän vuoden trendissä.

Otsis

Otsahiukset palaavat muotiin joka syksy! Siksi otsahiukset ovatkin tällä hetkellä todella pop ja variaatioita löytyy niin valtavasti, että jokaiselle löytyy varmasti jotain. Trendikkäimmät otsahiukset tällä hetkellä on hyvin lyhyt mikro-otsis ja myös vastakohta pitkä “verho-otsis”.  On valintasi sitten superlyhyt otsis, pitkä tarvittaessa muiden hiuksen joukkoon kammattava verho-otsis tai jotain siltä väliltä, muista ottaa huomioon mitä pyörteitä hiuksistasi löytyy. Emme halua, että lopputuloksena on “Sekaisin Marista”-tyyli kun mielessä on ollut Amelien todella söpö ja tyylikäs otsatukka tai Brigitte Bardotin ihana verho-otsis.

Minkälainen otsis minulle sopii parhaiten?

Sydämenmallisille kasvoille lyhyt ja rikottu otsis toimii kauniisti.

Pyöreille kasvoille kannattaa suosia sivuun kammattua tai viistoon leikattua otsatukkaa 

Pitkänmallisille kasvoille tai korkealle otsalle sopii pitkä suora otsis

Verho-otsis sopii kaiken muotoisille kasvoille.

Warm tones

Syksyt ja talvi ovat kuparisten ja täyteläisempien värien aikaa. Kesän superblondit vaihtuvat pehmeämpiin ja lämpimämpiin sävyihin. Tänä syksynä ja talvena lämpimät värit ovat suositumpia kuin koskaan. Tällä hetkellä jopa kastanja ja mahonki ovat haluttuja sävyjä, vaikka pitkään olivatkin monien inhokkeja.

Vaaleissa hiuksissa pehmeys ja lämpöisyys myös näkyy vahvasti.  Kultaan taittavat hiukset ovat todella ylelliset ja kauniit juuri nyt.

Highlights, babylights, face frame..

Babylights-raidoitus on hyvin ohutta ns.neulottua raitaa.  Babylights-raidat ovat pikkutarkkaa työtä, mutta lopputuloksena saadaan isojakin vaalennuksia halutessaan.  Raidoituksessa on aina hyvä ottaa huomioon jakauksen paikka, mihin haluaa eniten vaaleutta sekä miten hiuksia pidetään kiinni, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä juuri sinulle.

 Money piece

Tällä hetkellä trendikäs “money piece”, eli kasvoja kehystävät raidat/osio tuo valoa kasvoille ja toteutettuna isommalla kontrastilla ja osioilla saa aikaan hyvin näyttävän ja kontrastisen tyylin.  Juuri nyt on hyvä aika repäistä ja värjäyksessä voi hakea villimpiäkin tyylejä, inspiraationa esimerkiksi Vesta, Jannika B tai vaikkapa Billie Eilish. Jos kaipaa hillitympää tyyliä, niin Victoria’s secret mallien hiuksissa on lähes aina hienovaraiset face-framing raidat.

Asusteet

Viime vuonna hiuskorut valtasivat hyllyt – ja hiukset, enemmän on enemmän -tyyliin.

Nyt ihanan freesiltä on näyttänyt erilaiset pannat.  Tänä päivänä pantojen suunnittelijat ovat ottaneet huomioon myös mukavuuden, esimerkiksi Cocobella accessoriesin Vivian-pannat ovat pehmeitä ja kevyitä eivätkä ne paina korvien takaa lainkaan.  Pantoja löytyy nyt myös jokaisen tyyliin sopivaksi, on kimaltavia, paljettisia, timanttikoristeilla, samettisia, yksivärisiä, muhkeita, litteitä.. You name it. 

 Hiuskoruissa ja pinneissä minimalistinen tyyli on in. Siinä missä viime vuonna kerralla hiuksiin tuli laittaa 6 näyttävää pinniä, nyt yksi pieni riittää. Scrunchiet eli hiusdonitsit sen sijaan ovat nyt isoja. Myös rusetit ovat muodissa.

Kampaukset

Vaivattoman näköiset, rennot kampaukset on todella trendikkäitä. Trendikkäin jakauksen paikka on juuri nyt keskellä ja ponnari tai nuttura sijaitsee alhaalla.

Ps. Miesten hiuksissa niin lyhyet kuin pidemmätkin hiukset ovat muodissa.  Modernit 70-luvun pitkät hiukset sekä 90-luvun Kurt Cobain-look miehillä ovat todella trendikkäitä sekä permis, kyllä- permis on muodissa myös miehillä.


Tehdäänkö nykyään hiustenpidennyksiä?

Tehdäänkö nykyään hiustenpidennyksiä?

Hiustenpidennyksistä liikkuu valtavasti erilaisia tarinoita ja myyttejä. Parhaimmillaan ne ovat unelmiesi hiukset ja pahimmillaan ne mitkä erottuvan katukuvasta -ne kaverin laittamat hiukset, jotka on vaan tilattu jostain kun “halvalla sai” ja jotka melkein näyttää oikeilta hiuksilta. Laadukas hiustenpidennys on aina 100% aitoa hiusta. Hiustenpidennystekniikoista Hiushuone Tunteessa on käytössä Mago, sinetit sekä teipit.

Kokosimme yhteen useimmin kysytyt kysymykset hiustenpidennyksistä.

Mitä eroa on pidennyksellä ja tuuhennoksella?

Hiustenpidennyksen ei välttämättä tarvitse olla omaa hiustasi pidempi, tällöin käytetään nimitystä tuuhennos. Tuuhennos on monen asiakkaan kestosuosikki, ja jo pienikin määrä pidennyshiusta omien hiusten joukossa saa ihmeitä aikaan. Usein tuuhentamalla saadaan kuitenkin jo aikaan illuusio pidemmistä hiuksista, kun ohentuneet latvat saavat vahvuutta. Tuuhennusta miettiessä paras lopputulos saadaan kun mietitään mihin kohtiin kaivataan lisää hiusta. Esim. jos sinun hiuksesi ovat takaa paksut, mutta sivut ovat hennommat -kannattaa tuuhennos laittaa osin tai kokonaan sivuille.

Jos haaveissasi on omia hiuksia selvästi pidempi lopputulos, puhutaan klassisesta hiustenpidennyksestä. Hiustenpidennyksen mittaa miettiessä tärkeimmät kaksi asiaa ovat omien hiustesi pituus sekä tietenkin sinun toiveet.

Hiustenpidennyksen kannattaa olla maksimissaan tuplasti hiustesi pituiset ja hartioiden yläpuolelle jääviin hiuksiin ei ole kannattavaa laittaa klassista hiustenpidennystä lainkaan. Hyvällä suunnittelulla ja tuuhennoksilla saadaan kuitenkin välivaiheet menemään mukavammin, esimerkiksi polkkahiuksiin voi laittaa sivuille tuuhennukset jolloin tulee illuusio pidemmistä hiuksista. Klassisessa hiustenpidennyksessä tulee omien hiusten pituuden peittää niska.

Pilaavatko pidennykset omat hiukseni?

Pidennystekniikkaa valitessa on tärkeää luottaa koulutettujen ja kokeneiden ammattilaisten näkemykseen.  Ammattilainen arvioi mm. hiustesi paksuuden ja tiheyden, sekä mahdolliset aikaisempien käsittelyiden aiheuttamat vauriot, lisäten vielä sinun toiveesi, ja saat suosituksen sinulle parhaiten toimivasta pidennys/tuuhennostekniikasta.  Lisäksi saat aina kotihoito-ohjeet sekä sinulle suositellaan pidennysten uusimis-/huoltoväli.  Näitä noudattamalla varmistetaan, että hiuksesi jaksavat kantaa pidennykset/tuuhennokset ilman vauriota.

Onko hiustenpidennysten kotihoito sitten vaikeaa?

Ei lainkaan vaikeaa! Toki on hyvä varautua siihen, että wash&go tyyppinen hiustenhoito ei tuo pidennyksistäsi välttämättä parhaita puolia esiin. Kaikista tärkein kotihoito on päivittäinen hiusten harjaus sekä selvittäminen pidennyshiuksille tarkoitetulla omalla harjalla. Tällä pääsee jo pitkälle. Pidennyshiusta hoidetaan niille sopivilla tuotteilla, jotka kampaajamme valitsevat sinulle yhdessä muita toiveitasi kuunnellen.

Shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä hoitoaine (öljy/suihke/voide) ovat ne tärkeimmät, lisäksi esim. lämpösuoja ja muut muotoilutuotteet tarpeittesi mukaan. Hiustenpidennykset ovat parhaimmillaan föönattuina ja muut lämpökäsittelyt (suoristus/kiharrus) toimivat myös oikein hyvin ja itseasiassa ne pysyvät pidennyshiuksissa superhyvin.

Pitkät pidennykset kannattaa aina letittää yöksi eikä nukkumaan saa missään nimessä mennä kosteilla/märillä hiuksilla.

En haluaisi muiden huomaavan, että kuljen hiustenpidennykset päässä. Näkyykö ne helposti?

Hyvä, koska tätä mekään emme toivo! Yhteinen tavoitteemme on aina mahdollisimman hyvin omien hiusten joukkoon sulautuva hiustenpidennys/-tuuhennos. Siksi emme koskaan lupaa ihmeitä, ennen huolellista konsultaatiota. Konsultaatiossa ammattilainen arvio montaa asiaa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Hiusten värillä, luonnollisella tekstuurilla sekä hiuksiin leikatulla mallilla on suurin merkitys.

Hyvän hiustenpidennyksen tunnistaa siitä, ettei muut tunnista sitä hiustenpidennykseksi eli se on hyvällä tavalla huomiotaherättämätön.

Hiustenpidennyksien toteutuksia.

Kuinka usein hiustenpidennys täytyy vaihtaa?

Tämäkin riippuu monesta tekijästä. Oman hiuksen paksuus ja kantokyky, sekä hiusten luonnollinen kasvuvauhti vaikuttavat olennaisesti asiaan. Keskimäärin mago- ja sinettipidennys uusitaan 2-4kk välein ja teippipidennys huolletaan 6-7vk välein. Teippihiusta voidaan siis käyttää useaan kertaan, mutta mago- ja sinettihiusta käytetään vain kerran.

Mitä eri hiustenpidennystekniikoita on olemassa?

Hiustenpidennystekniikoita löytyy paljon erilaisia ja erilaisiin tilanteisiin, kuten kampausta varten tai väliaikaiseen käyttöön klipsipidennykset. Hiushuone Tunteen palveluista löytyy kolme meidän mielestä parasta hiustenpidennystekniikkaa; sinetti-, teippi-, ja mago-pidennys.

Mago

Mago-hiustenpidennykset kiinnitetään ainoastaan puuvillalangalla, jolloin lopputuloksena on erittäin kevyt tunne. Oikein kiinnitettyinä vahvat puuvillalankasolmut pysyvät asiakkaan hiuksissa, kunnes kampaaja poistaa ne. Mago-pidennykset ovat helppo ja nopea poistaa. Mago-osio poistetaan solmua leikkaamalla, jolloin pidennysosio irtoaa. Mago-hiustenpidennyksissä ei käytetä mitään kemikaaleja kiinnityksen tai poistamisen yhteydessä. Suositeltu aika pidennykselle on 2-4kk.

Teippi

Käytämme Hiushuone Tunteessa Simply Naturalin innovatiivista Dual Weft teippipidennystä. Tyviosaan on lisätty toinen kapeampi nauha, joka naamioi varsinaisen teippinauhan. Lopputulos on todella huomaamaton myös ohuissa hiuksissa. Suositeltua on huoltaa teippipidennykset noin 6 viikon välein ja hyvin hoidettuna Simply Natural hiusta voidaan käyttää useampaan kertaan.

Sinetti

Sinetti on erittäin huomaamaton hiustenpidennystapa, myös luonnostaan hennoille hiuksille.  Sinettiosio kiinnitetään hiuksiin vähintäänkin puolitettuina ja hentoisimpiin hiuksiin tai lähemmäksi hiusrajoja osio voidaan vielä siitäkin puolittaa, jolloin puhutaan mikrosinetistä. Simply Natural sinettipidennykset ovat monien asiakkaiden kestosuosikki. Suositeltu käyttöaika pidennykselle on 2-3kk.

Selvä homma, kuulostaa ihanalta!  Haluaisin tulla Tunteeseen ottamaan hiustenpidennyksen.  Miten ajanvaraus onnistuu?

Jos olet tulossa ensimmäistä kertaa meille Hiushuone Tunteeseen, aloitamme suunnittelun aina hiustenpidennyskonsultaatiolla.  Tämä 30min aika on sinulle ilmainen, eikä se sido sinua mihinkään.  Konsultaation voit varata nettiajanvarauksesta valitsemalla palveluksi ”hiustenpidennyskonsultaatio” tai soittamalla 044 2416944. Jos olet jo meidän asiakkaamme, tai olet jo varannut ajan värjäykseen/leikkaukseen, voidaan konsultaatio toteuttaa käyntisi yhteydessä.

Mitä muita kysymyksiä sinulla on liittyen hiustenpidennyksiin? Kommentoi alle.

 


Kuinka saan ohuet hiukseni näyttämään paksummilta?

Kuinka saan ohuet hiukseni näyttämään paksummilta?

Kuulemme asiakkailta mitä vinkeimpiä kikkoja ja tapoja millä on yritetty saada paksumman näköiset hiukset.  Yksi suosikki on ehkä perunajauhojen ripottelu hiusten tyvelle -ajaa kuulemma samaa asiaa kuin kuivashampoo. Tässä postauksessa on listattuna vinkit joilla saat heti ilmavammat ja tuuheamman näköiset hiukset.

Hiustenpesu

Kaikki lähtee hyvin pestyistä hiuksista.  Olet ehkä huomannut kampaajalta tullessasi, että hiukset pysyvät kauemmin puhtaina ja tuoksuvat ekstra ihanilta.

Kampaajan kikka saattaa olla hiuksille tehtävä tuplapesu. Ensimmäinen vaahdotus vie tuotejäämiä ja rasvaa pois ja toinen vaahdotus viimeistelee pesun tehden hiuksista “kampaajanraikkaat.”

Jos sinulla on hyvin ohuet hiukset niin ehkä joskus on houkuttanut jättää hoitoaine käyttämättä. Hoitoaine kosteuttaa sekä sulkee hiuksen pinnan, mikä tekee hiuksista helpommin käsiteltävät ja ehkäisee hiusten haurastumista ja katkeamista.  Hoitoaine kannattaa levittää pyyhekuiviin latvoihin ja käydä sitten hiukset sormin tai harvalla kammalla läpi, jotta hoitoainetta on varmasti kaikkialla latvoissa.

Föönaus

Ehkäpä tärkein kohta tuuheamman näköisissä hiuksissa on kuitenkin hyvä föönaus hyvien tuotteiden kera. Helpoiten saat volyymia hiuksiin, kun föönaat hiukset pää alaspäin tai eri suunnista, jos pää alaspäin föönauksesta menee pää pyörälle. Harjan käyttäminen föönauksessa tehostaa vaikutusta.  Mikä tästä tekee niin ylivertaisen; hiukset saadaan kohoamaan päänahasta ja hiuksiin tulee ilmavuutta.

Kaksi ihanaa tuoteyhdistelmää föönauksen alle on Living Proof Thickening cream ja Nourishing styling cream tai Sebastian Mousse forte ja Sp Luxe oil.

Viimeistely

Tuuheamman luukin maksimoimiseksi kannattaa hiukset vielä kihartaa!

Kiharoiden alle tarvitset aina pitoa ja lämpösuojaa.  Meidän pitkäaikainen luottotuote Sebastianin Shine Define on tähän täydellinen.

Kauniit ja vaivattomat kiharat saat, kun käännät muotoilurautaa 180 astetta ja vedät muotoilurautaa rauhallisesti alaviistoon hiusosiota pitkin.  Maltti on valttia kihartamisessa ja osiot kannattaa käydä aina rauhassa läpi. Hellä ote raudasta ja anna lämmön vaikuttaa. Kiharat hiuksiin saa ihan samalla ajatuksella kuin lahjapaketin nauha kiharretaan saksilla.  Hiusosion koolla ja suunnalla on myöskin vaikutus lopputulokseen, joten kokeile ihmeessä erilaisia versioita löytääkseni itsellesi parhaat.

Jos muotoiluraudassasi on säädettävä lämpötila, kannattaa se aina säätää mahdollisimman pienelle. Hiusten kunto säilyy parempana ja rauta ei litistä juuri föönattuja hiuksia. Myös monien muotoilutuotteiden lämpösuoja riittää vain tiettyihin asteisiin saakka. Kiharoiden kannattaa antaa jäähtyä ja vasta sitten haroa ne sormin tai harjalla auki.

Viimeinen silaus

Nyt kun hiuksesi ovat melkein täydelliset, mutta haluaisit vielä pienen kohotuksen; vaihda jakauksen puolta. Tämän helpompaa tyvikohotusta ei olekaan!  Tasapainoisemman lookin saat vielä jos tupeeraat kevyesti toiselta puolelta sekä myös takaraivolta.

Loppusilauksena vielä rakennetta Living Proof Dry Volume Blastistä ja joustavaa pitoa saman sarjan Flex-lakasta (ko.lakkaa voit muuten käyttää myös raudan alla).

Kakkospäivä

Päivä 2. Shampoon rakastettu pikkusisko, kuivashampoo freesaa “kakkospäivän hiukset.” Meidän lempparit tähän ovat Sebastian Drynamic ja Living Proof PhD Dry Shampoo.

PhD Dry Shampoo sananmukaisesti pesuaine vieden todella tehokkaasti rasvaisuuden pois jättämättä tunnetta, että hiuksiin tulee lisää tuotteita. Drynamic puolestaan freesaa tyven, mutta antaa lisäksi rakennetta. 

Mitä hiustenlaittorutiineja sinulla on?  Kommentoi alle.


Meidän tarina

Mikä ja missä on Hiushuone TUNNE?

Hiushuone TUNNE on parturi-kampaamo Helsingin sydämessä Kaartinkaupungissa, vain kivenheiton päässä Espalta. Rikhardinkadun kirjastoa vastapäätä, jugend-talon kivijalassa sijaitseva TUNNE ei ole pelkästään vaan kampaamon nimi.  Haluamme, että “se TUNNE” välittyy astuessasi meille sisään ja siksi liikkeemme on myös täynnä kauniita yksityiskohtia. Haluamme kampaamon olevan samalla rentouttava sekä inspiroiva ympäristö.  Onkin ollut hauska huomata kuinka usein turistit jäävät ottamaan kuvia kampaamomme logosta sekä katukyltistämme ja sen vaihtuvista ilmeistä.

Pesupaikalta pääsee ihastelemaan Helsingin yhtä kauneimmista sisäpihoista, josta meidän talonmiespariskunta pitää huolen vuoden ympäri

Miten Hiushuone TUNNE sai alkunsa?

TUNNE sai alkunsa pitkäaikaisesta haaveesta avata oma parturi-kampaamo, jossa asiakkaat saavat istahtaa penkkiin ja rentoutua samalla kun heille tehdään hiustaikoja kauniissa miljöössä, hyvällä tiimillä – tottakai.  Tämä haave toteutui maaliskuussa 2018, kun Hiushuone TUNNE avasi ovensa Rikhardinkatu 4:ssä.  Tunteen tiimiin kuuluu kuusi pitkänlinjan parturi-kampaajaa, jotka ovat keskenään ystäviä jo vuosien ajalta ja jotka viettävät mielellään myös vapaa-aikaansa yhdessä.  Team TUNNE onkin matkannut porukalla myös eri Euroopan kaupungeissa.  Lisäksi koko tiimi vetäytyy vuosittain viettämään yhteistä mökkiviikonloppua Sysmään.  Tiimiä yhdistää myös yhteinen rakkaus musiikkiin ja hyvään ruokaan.

TUNNE on enemmän, kuin liikkeen nimi.  Se on henkilökunnastaan välittyvä kiinnostus asiakkaiden hyvinvointiin sekä yhteistyöhön kollegoiden välillä. Meidän tavoite on pitää yllä lämminhenkistä ja asiantuntevaa palvelua.  Monipuolinen osaaminen ja ammattitaito näkyy myös kampaamon asiakaskunnassa, sillä Tunteessa käy asiakkaita vauvasta vaariin.

“Meille on tärkeää, että asiakkaille tulisi aina hyvä TUNNE, olit sitten asiakkaana ensimmäistä kertaa tai käynyt jo vuosia samalla kampaajalla.”

Tunteen tiimin jatkuvasta halusta kehittyä kertoo myös se, että päivittäin lukuisat yhteiset WhatsApp-ryhmät täyttyvät uusimmista värjäysvinkeistä, kampaustutorialeista ja muista hiusfiilistelyistä joita metsästetään mm. Instagramista, Pinterestistä ja Youtubesta.  Tiimi kouluttautuu säännöllisesti saadakseen inspiraatiota sekä uusia työkaluja työhönsä ja voidakseen palvella asiakkaitaan aina vaan paremmin.

Hiushuone Tunteessa käytetään alan johtavia brändejä kuten: Wella, Olaplex, Living Proof, Brazilian Bond Builder sekä K18. Olemme aina myös halukkaita kokeilemaan mielenkiintoisia uutuuksia.  Mikäli tuote vakuuttaa kriittisen tiimimme, päätyy se myös valikoimiimme.

“Hiushuone TUNNE on meille kuin toinen koti – toivotamme jokaisen lämpimästi tervetulleeksi viihtymään meille!”

Seuraavassa postauksessa pureudumme yhteen useimmin kysytyimpään aiheeseen, jonka kuulemme asiakkailta; Kuinka saan ohuet hiukseni näyttämään paksummalta?

Mitkä asiat sinua mietityttää hiuksissasi? Kommentoi alle!